22. huhtikuuta 2012

OURCity-vaihtoehtokaava on valmistunut

Helsinki World Design Capital 2012 OURCity-hankkeen vaihtoehtokaava kaupunkisuunnitteluvirastossa valmisteilla olevalle Meri-Rastilan länsirannan osayleiskaavaluonnokselle on valmistunut. Se on julkaistu A3-kirjana, johon voi tutustua Asukastila Fokassa (Meri-Rastilan tie 14 B, 00980 Helsinki). Suunnitelma on myös ladattavissa pdf-tiedostona hankkeen nettisivuilta: OURCity.

Hankkeen käynnisti huoli Meri-Rastilan ulkoilualueen kohtalosta. Pro-Meri-Rastila kutsui OURCityn kumppaniksi tuottamaan vaihtoehtoisia visioita arvokkaan metsäalueen rakentamiselle. Nyt valmistunut vaihtoehtokaava perustuu joulukuussa ja keväällä pidettyjen asukastyöpajojen tuloksiin. Vaihtoehtokaavan käsittelyä on tarkoitus jatkaa aluefoorumityöskentelyllä myöhemmin.

Vaihtoehtokaavan tekivät arkkitehdit Tristan Hughes ja Marcelo Diez Gutiérrez yhdessä Aalto-yliopiston arkkitehtiopiskelijoiden sekä Helsingin yliopiston suunnittelumaantieteen opiskelijoiden kanssa.

Kaupunkisuunnitteluviraston uusi luonnos Meri-Rastilan länsirannan osayleiskaavasta on tulossa kaupunkisuunnittelulautakunnan käsittelyyn tiistaina 24.4.2012. Uusin kaavakartta ja muu materiaali ovat nähtävissä esityslistan yhteydessä: Kaupunkisuunnittelulautakunta 14/24.04.2012.

Lautakunnalle esitellään myös OURCity-hankkeen vaihtoehtokaava.